Seinäjoen Ilonassa paikat uusiksi – avajaisia juhlittiin perjantaina 9.9.

Restamax Oyj
Mediatiedote 12.9.2016
Julkaisuvapaa: heti

Kaikkien aikojen ensimmäinen Viihdemaailma Ilona -yökerho Seinäjoella remontoi tilansa uuteen uskoon. Vuodesta 2010 toiminut yökerho uudistettiin lattiasta kattoon ja avattiin uutuuden loistossaan viime viikonloppuna.

Ilonan livediscopuoli laajennettiin tiloiltaan kaksinkertaiseksi, minkä johdosta vastaisuudessa keikat voidaan toteuttaa isommin ja suuremmalla yleisömäärällä. Myös karaokepuoli sekä suosittu pohjanmaateemainen Reino-osasto ovat kokeneet täydellisen muodonmuutoksen. Tiloja ja yleisilmettä on selkeytetty ja kaikki pinnat sekä yökerhon AV-tekniikka on uusittu kokonaan.

– Ilona on vakiinnuttanut paikkansa Seinäjoen yöelämässä aikuisten ykkösyökerhona. Kuusi vuotta on yökerhojen elinkaaressa pitkä aika, joten nyt oli aika uudistua. Haluamme olla aina ajassa mukana, kuunnella asiakkaidemme toiveita ja reagoida niihin, kertoo Restamaxin yökerhoista vastaava linjajohtaja Paul Meli.

Avajaisviikonloppuna kävijöitä oli Ilonassa jonoksi asti. Esiintyjinä oli Radio Suomipopilta tuttu Hovimuusikko Ilkka ja bilebändi Ti€napojat.

– Avajaiset olivat menestys. Väkeä riitti ja riittää varmasti jatkossakin. Palaute uudistuksesta on ollut todella positiivista ja porukka on ottanut uudet tilat mielenkiinnolla vastaan, Meli sanoo.

Entistä kovempia artisteja ja VIP-palveluja

Suomen suurimman ohjelmatoimisto Warner Music Liven kanssa tehtävän tiiviin yhteistyön myötä yökerhon live-esiintyjät tulevat jatkossa olemaan entistäkin nimekkäämpiä. Yökerhon lavalla nähdään syksyn mittaan niin kotimaisia kuin ulkomaisia huippuartisteja.

– 16.9. Ilonassa esiintyy omaleimaisesta elektronisesta musiikistaan maailmanlaajuisesti tunnettu Pendulum, ja syksyn artisteista nyt mainittakoon esimerkiksi Irina ja Teflon Brothers, Meli raottaa tulevaa.

Uutta Ilonassa on myös se, että livepuolelta voi jatkossa ostaa illaksi seurueelleen oman pöydän, jonka palveluista vastaa oma VIP-host.

– Oma pöytä tarjoiluineen ja palveluineen on kätevä tapa viettää vaikkapa pikkujouluja. Avajaisviikonloppuna pöydät myytiin loppuun ja uskon, että tämä tulee olemaan varsin kysytty lisä tarjontaamme jatkossakin. Pöytävarauksien suhteen kannattaakin olla ajoissa liikenteessä etenkin nyt pikkujoulukaudella, Meli vinkkaa.

Yli tuhat asiakaspaikkaa kattavassa Ilonassa juhlitaan marraskuussa myös 6-vuotissynttäreitä.

– Synttärit tulevat olemaan merkkipaalu, jota tullaan juhlimaan näyttävästi. Ajankohta Ilonan faceliftille ja kokonaisvaltaiselle saneeraukselle oli siis kaikin puolin optimaalinen, toteaa Meli.

Viihdemaailma Ilona -yökerhoja on Suomessa viisi: Seinäjoella, Tampereella, Kuopiossa, Joensuussa ja Oulussa. Ilona-yökerhot kuuluvat Restamax-konserniin.

Lisätiedot:
Linjajohtaja Paul Meli, Restamax Oyj, puh. +358 44 593 0668, paul.meli@ravintola.fi

Viihdemaailma Ilona Seinäjoki
Kalevankatu 2
Pe–la 22-04
(Ke 22–04)

Jakelu:
STT Info
Keskeiset tiedotusvälineet
www.restamax.fi
www.ravintola.fi

Restamax Oyj vuonna 1996 perustettu suomalainen ravintola-alan palveluihin ja henkilöstövuokraukseen erikoistunut konserni. Vuonna 2013 ensimmäisenä suomalaisena ravintolatoimijana NASDAQ OMX Helsinkiin listautunut pörssiyhtiö on kasvanut voimakkaasti koko historiansa ajan. Konsernin yhtiöihin kuuluu yli 100 seurustelu- ja ruokaravintolaa, yökerhoa sekä viihdekeskusta eri puolilla Suomea. Yhtiön tunnettuja ravintolakonsepteja ovat mm. Stefan’s Steakhouse, Viihdemaailma Ilona ja Classic American Diner. Restamax Oyj:n vuoden 2015 liikevaihto oli 113,7 miljoonaa euroa ja käyttökate 16,5 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa työskentelee sesongista riippuen noin 1000 henkilöä. Restamaxin tytäryhtiö Smile Henkilöstöpalvelut Oy:n henkilöstöpankissa on noin 3000 työntekijää.

Restamax-yrityssivut: www.restamax.fi, Restamax-kuluttajasivut: www.ravintola.fi, Smile Henkilöstöpalvelut:www.smilepalvelut.fi