Restamaxilta uusi ravintolalaiva Tampereelle – Little Joe avattu Ratinan suvantoon

Restamax Oyj
MEDIATIEDOTE 27.5.2014

Restamaxilta uusi ravintolalaiva Tampereelle

– Little Joe avattu Ratinan suvantoon

Restamax on avannut uuden ravintolalaivan Ratinan suvantoon Tampereelle. Noin 200 asiakaspaikkainen Little Joe sijoittuu Koskikeskuksen puoleiseen päätyyn.

Ravintolalaivassa on sekä juoma- että ruokakonsepti.

– Monipuolisen juomavalikoiman lisäksi Little Joe tarjoilee vierailijoilleen maistuvaa ruokaa. Ravintolalaivan erikoisuutena on avotuliuuni, jossa valmistetaan italialaishenkisiä herkkuja, kuten pizzaa ja focaccia-leipää. Lisäksi tarjolla on raikkaita salaatteja. Ruoissa olemme panostaneet tuoreisiin ja puhtaisiin laaturaaka-aineisiin, kertoo Restamaxin myynti- ja markkinointijohtaja Perttu Pesonen.

Little Joe kutsuu keinumaan kannelleen sekä live- että levymusiikin tahdissa. Ravintolalaivalla vierailijoita viihdyttävät niin DJ:t kuin akustiset trubaduurit, duot ja coverbändit.

– Lisäksi ravintolalaivassa tullaan järjestämään kutsuvieraille suunnattuja korkeatasoisia kesäklubeja, Pesonen valottaa tulevan kesän suunnitelmia.

Ravintolalaivan alakerrassa sijaitsee tilat noin 60 hengelle, joita voi vuokrata yksityiskäyttöön.

– Auringosta voi nauttia Little Joen kannella kaikista suvannon laivoista pisimpään. Asiakkaat ovat löytäneet laivan kiitettävällä tavalla reilussa viikossa ja Little Joen kesä näyttääkin jo tässä vaiheessa erinomaisen hyvältä, tuumaa Pesonen.

Little Joe on auki sään mukaan, joka päivä, koko kesän.

Ravintolalaiva Little Joe
Ratinan rantatie 1
33100 Tampere
puh. 010 423 3244

Lisätiedot:
Perttu Pesonen
Myynti- ja markkinointijohtaja, Restamax Oyj
puh. +358 400 170 308
perttu.pesonen@ravintola.fi

Jakelu:
STT Info

Keskeiset tiedotusvälineet
www.restamax.fi

Restamax Oyj on vuonna 1996 perustettu suomalainen ravintola-alan konserni. Yhtiö on kasvanut voimakkaasti koko historiansa ajan. Konsernin yhtiöihin kuuluu noin 80 seurustelu- ja ruokaravintolaa sekä yökerhoa eri puolilla Suomea. Yhtiön tunnettuja ravintolakonsepteja ovat muun muassa Ristorante Bella Roma, Gringos Locos, Viihdemaailma Ilona, Daddy’s Diner ja Stefan’s Steakhouse. Myös Wayne’s Coffee kuuluu yhtiön portfoliosalkkuun. Restamax Oyj:n palveluksessa työskentelee noin 900 henkilöä, vuoden 2013 pro forma -liikevaihto oli 87,0 miljoonaa euroa ja käyttökate 13,3 miljoonaa euroa.

Restamax-yrityssivut: www.restamax.fi, Restamax-kuluttajasivut: www.ravintola.fi