Restamax yhteistyössä ainejärjestöjen kanssa – syksy starttaa Suomen suurimmalla opiskelijatapahtumalla

Restamax Oyj
Mediatiedote 26.9.2016
Julkaisuvapaa: heti

Restamax Oyj:n merkittävä yhteistyö kymmenien ainejärjestöjen kanssa Tampereella ja Jyväskylässä vahvistuu entisestään. Ravintolayhtiö on tänäkin vuonna osana esimerkiksi Suomen suurinta opiskelijatapahtumaa, Hämeenkadun Approa.

Tampereella 6.10. järjestettävä Hämeenkadun Appro kokosi viime syksynä yhteen ennätykselliset yli 7 500 osallistujaa. Restamax on tänä vuonna jo seitsemättä kertaa opiskelijoiden suosikkitapahtumassa mukana.

– Hämeenkadun Appro on yksi legendaarisimmista opiskelijatapahtumista ja meillä on ollut kunnia olla mukana kasvattamassa sitä. Suoritusleimoja saa muun muassa Sticky Wingersistä, Café Europasta, Ruby and Fellasista, Jack the Roosterista, Bändäristä, Space Bowling & Billiardsista, Bar Passionista sekä Henry’s Pubista. Rundin päätteeksi parhaat bileet löytyvät Unionista, Fat Ladysta, Viihdemaailma Ilonasta, Bricksistä ja Roskasta, Restamaxin yökerhojen linjajohtaja Miko Helander kertoo.

Hämeenkadun Appron projektipäällikkö Joonas Ryynäsen mukaan erityisesti joustavuus ja monipuolisuus ovat yhteistyössä avainasemassa. 

– Restamax on vastannut Appron virallisista jatkoista vuodesta 2009 lähtien. Yhtiö on tehnyt meihin vaikutuksen kokemuksellaan ja osaamisellaan – he tietävät mikä opiskelijoihin puree, mitä opiskelijabileiden järjestäminen vaatii ja kuinka reagoida muuttuviin tilanteisiin. Restamax on luotettava ja joustava kumppani, jolla on monipuolinen ravintolatarjonta erilaisiin tarpeisiin, Ryynänen listaa.

Aktiivista yhteistyötä ympäri vuoden

Kattava yhteistyö välittyy erilaisina opiskelijatapahtumina viikon ja vuoden ympäri. Yhtiö aikoo jatkossakin panostaa tähän tärkeään kohderyhmään.

– Kirjava kattauksemme ruoka-, seurustelu- ja peliravintoloita sekä yökerhoja mahdollistaa niin haalaribileiden, illanistujaisten, peli-iltojen, vuosijuhlien kuin sitsien isännöimisen. Monikäyttöiset tilat ja palvelun joustavuus ovat ehdottomia vahvuuksiamme, Jyväskylässä opiskelijayhteistyöstä vastaava Club Escapen ravintolapäällikkö Joonas Pikkarainen sanoo.

– Opiskelijat ovat itse hyvin innovatiivista porukkaa ja meille on tärkeää olla uuden ideoimisessa ja trendeissä aktiivisesti mukana. Yhtiössämme on vankkaa opiskelija-aktiivitaustaa, jonka myötä näkemykset menevät hyvin yhteen. Hyvä fiilis on onnistuneen yhteistyön edellytys, Helander summaa.

Restamax tekee opiskelijayhteistyötä Tampereella mm. Boomi ry:n (yliopiston kauppatieteiden opiskelijat), TIRO ry:n (ammattikorkeakoulun insinööriopiskelijat), TTO ry:n (ammattikorkeakoulun tradenomiopiskelijat), PIRATE ry:n (ammattikorkeakoulun terveysalan opiskelijat) ja Tamkon (ammattikorkeakoulun opiskelijakunta) kanssa.

Jyväskylässä Restamax järjestää yhteisiä tapahtumia mm. Dumppi ry:n (yliopiston tietojenkäsittelylaitoksen opiskelijat), Pörssi ry:n (yliopiston kauppakorkeakoulun opiskelijat), Stimulus ry:n (yliopiston psykologian opiskelijat) ja Konkurssi ry:n (ammattikorkeakoulun tradenomiopiskelijat) kanssa.

Lisätiedot:
Miko Helander, yökerhojen linjajohtaja, Restamax Oyj, puh. +358 50 567 9227
Joonas Pikkarainen, ravintolapäällikkö, Club Escape, puh. +358 50 343 0014

Jakelu:
STT Info
Keskeiset tiedotusvälineet
www.restamax.fi
www.ravintola.fi

Restamax Oyj on vuonna 1996 perustettu suomalainen ravintola-alan palveluihin ja henkilöstövuokraukseen erikoistunut konserni. Vuonna 2013 ensimmäisenä suomalaisena ravintolatoimijana NASDAQ OMX Helsinkiin listautunut pörssiyhtiö on kasvanut voimakkaasti koko historiansa ajan. Konsernin yhtiöihin kuuluu yli 100 seurustelu- ja ruokaravintolaa, yökerhoa sekä viihdekeskusta eri puolilla Suomea. Yhtiön tunnettuja ravintolakonsepteja ovat mm. Stefan’s Steakhouse, Viihdemaailma Ilona ja Classic American Diner. Restamax Oyj:n vuoden 2015 liikevaihto oli 113,7 miljoonaa euroa ja käyttökate 16,5 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa työskentelee sesongista riippuen noin 1000 henkilöä. Restamaxin tytäryhtiö Smile Henkilöstöpalvelut Oy:n henkilöstöpankissa on noin 3000 työntekijää.

Restamax-yrityssivut: www.restamax.fi, Restamax-kuluttajasivut: www.ravintola.fi, Smile Henkilöstöpalvelut:www.smilepalvelut.fi