Parsaviikot alkoivat Stefan’sissa, Saludissa ja Comossa – teemamenut yhteistyössä Suomen kokkimaajoukkueen kanssa

Restamax Oyj
Mediatiedote 18.4.2016
Julkaisuvapaa: heti

Parsaviikot ovat alkaneet Stefan’s Steakhousessa, Ristorante Comossa ja Bodega Saludissa. Kolmelle eri ravintolalle räätälöidyt keväiset teemamenut syntyivät yhteistyössä Suomen kokkimaajoukkueen sekä Ab Chipsters Food Oy:n kanssa. Parsaviikkoja vietetään aina 22.5. saakka Tampereella, Turussa, Helsingissä ja Jyväskylässä.

Varma merkki kesän saapumisesta on parsa, joka on ja pysyy lukuisten ruokaravintoloiden kevään kestosuosikkina.

– Tänä keväänä halusimme keksiä jotain aivan uutta. Monivuotinen yhteistyökumppanimme Chipsters saattoi meidät yhteen kokkimaajoukkueen kanssa, joka edustaa ruoanvalmistuksen terävintä osaamista. Yhteistyön lopputuloksena on kolme poikkeuksellisen kiintoisaa ja laadukasta menukokonaisuutta, kertoo Restamaxin ruokaravintoloiden linjajohtaja Eero Aho.

Kauan kaivattu kausiklassikko

Parsa on keväällä parhaimmillaan. Sen kotimainen sesonki alkaa toukokuussa ja kestää noin puolitoista kuukautta. Mikä parsassa sitten jaksaa viehättää vuodesta toiseen?

– Parsa on ollut keittiöiden klassikko jo vuosikymmeniä – eikä turhaan. Se on todella maukas, ravinteikas ja monipuolinen raaka-aine, jonka maku on autenttisimmillaan näin keväällä. Koska parsaa ei talvisin juurikaan tapaa ravintoloiden ruokalistoilta, on se aina keväisin odotettu tulokas, toteaa teemamenut loihtinut Suomen kokkimaajoukkueen varakapteeni Jarkko Pulkkinen.

Parsamenujen suunnittelussa on tarkoin huomioitu eri ravintoloiden tyyli, erityispiirteet ja valmistustavat. Parsa taipuu moneen, ja menuissa korostuukin sen erilaiset ja monipuoliset käyttötavat.

– Saludin menusta löytyy muun muassa puuhiiligrillissä valmistettua parsaa ja Pata Negra -kinkkua espanjalaiselle tyylille uskollisesti. Stefan’sin menussa puolestaan komeilee vasikanleike jättikatkaravunpyrstöillä, vihreällä parsalla, maa-artisokkapyreellä ja béarnaisekastikkeella. Comossa taas voi nauttia siikaa yhdessä jättikatkaravunpyrstöjen, lämpimän parsasalaatin, hernepyreen ja simpukka-beurre blanc -kastikkeen kera. Jälkiruoaksi kaikkiin menuihin on valikoitunut raikas, keväinen raparperi kaverinaan jogurttikreemi ja valkosuklaa, Pulkkinen kuvailee.

Vastuullisia valintoja – niin elimistölle kuin ympäristölle

Parsan lisäksi menujen pääraaka-aineet, kuten siika, lohi, jättikatkaravut, kirjolohen mäti ja vasikka tulevat ahvenanmaalaiselta Ab Chipsters Food Oy:ltä, joka on yksi Suomen johtavista kalan jalostajista ja markkinoijista.

– Vaalimme toiminnassamme vastuullisuutta kaikin tavoin. Ruoan alkuperä, sen jäljitettävyys sekä eettinen valmistus ja jalostus ovat tulleet kuluttajille yhä tärkeämmiksi. Ruoka, joka tekee hyvää niin elimistölle kuin ympäristölle, on arvossaan. On mahtavaa tehdä yhteistyötä samanlaiset arvot jakavien alojensa ykkösasiantuntijoiden kanssa. Kumppanuus Restamaxin sekä kokkimaajoukkueen kanssa aateloi raaka-aineemme, iloitsee Chipstersin HoReCa-myyntipäällikkö Susanna Paavilainen.

Parsamenut ovat saatavilla 22.5.2016 saakka Saludissa ja Comossa Tampereella sekä Stefan’s Steakhousessa Tampereella, Turussa, Helsingissä ja Jyväskylässä. Ravintoloiden parsamenuihin voi tutustua täällä: http://www.ravintola.fi/ajankohtaista/parsaviikot

Lisätiedot:

Eero Aho, ruokaravintoloiden linjajohtaja, Restamax Oyj, p. +358 40 823 6888, eero.aho@ravintola.fi
Jarkko Pulkkinen, varakapteeni, Suomen kokkimaajoukkue, p. +358 40 718 1289, jarkko.pulkkinen@ctof.fi
Susanna Paavilainen, HoReCa-myyntipäällikkö, Ab Chipsters Food Oy, p. +358 20 773 8222, susanna.paavilainen@chipsters.fi

Jakelu:
STT Info
Keskeiset tiedotusvälineet
www.restamax.fi
www.ravintola.fi

Restamax Oyj on vuonna 1996 perustettu suomalainen ravintola-alan palveluihin ja henkilöstövuokraukseen erikoistunut konserni. Vuonna 2013 ensimmäisenä suomalaisena ravintolatoimijana NASDAQ OMX Helsinkiin listautunut pörssiyhtiö on kasvanut voimakkaasti koko historiansa ajan. Konsernin yhtiöihin kuuluu yli 100 seurustelu- ja ruokaravintolaa, yökerhoa sekä viihdekeskusta eri puolilla Suomea. Yhtiön tunnettuja ravintolakonsepteja ovat mm. Stefan’s Steakhouse, Viihdemaailma Ilona ja Classic American Diner. Restamax Oyj:n vuoden 2015 liikevaihto oli 113,6 miljoonaa euroa ja käyttökate 16,5 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa työskentelee sesongista riippuen noin 1000 henkilöä. Restamaxin tytäryhtiö Smile Henkilöstöpalvelut Oy:n henkilöstöpankissa on yli 3000 työntekijää.

 

Restamax-yrityssivut: www.restamax.fi, Restamax-kuluttajasivut: www.ravintola.fi, Smile Henkilöstöpalvelut: www.smilepalvelut.fi