Jyväskylän Bar Passion ja Food Bar & Kitchen yhdistyvät – uusi kokonaisuus avataan alkuvuonna

Restamax Oyj
MEDIATIEDOTE 7.1.2016
Julkaisuvapaa: heti

Jyväskylän Kauppalaispiha 3:ssa sijaitseva, viihtyisänä rentoutumispaikkana ja iloisesta palvelustaan tunnettu Bar Passion yhdistyy tammikuun aikana seinänaapuri Food Bar & Kitchenin kanssa.
Uusi kokonaisuus, Passion Food & Bar, tulee tarjoamaan molempien paikkojen parhaat puolet.

Nuorten aikuisten kestosuosikki Bar Passion aukeaa alkuvuodesta uljaampana ja isompana kuin koskaan. Passionin ravintolapäällikkö Juuso Puustinen lupaa, että esimerkiksi Foodin suosittu lounas tai Passionin kattava juomavalikoima eivät tule poistumaan.

– Molemmilla paikoilla on omat vahvuutensa, jotka hyödynnetään myös tulevan avauksen yhteydessä. Toki paljon uutta ja mielenkiintoista on tiedossa – niin ruokalistan kuin teemankin puolesta, Puustinen vinkkaa.

Uusi Passion tulee jakaantumaan selkeästi ruoka- ja baaripuoleen tarjoten entistä monipuolisemman paikan seurustelulle, lounaalle ja rennolle illalliselle.

– Urheilun näyttäminen on Passionissa myös jatkossa suuressa roolissa – uuteen esitystekniikkaan tullaan panostamaan paljon. Tiedotamme paikan avajaisista myöhemmin lisää, Puustinen jatkaa.

Remontti on molempien ravintoloiden puolella jo käynnissä ja jatkuu tammi–helmikuulle. Vuonna 2007 avattu Bar Passion on tunnettu kohtaamispaikka Jyväskylän ytimessä. Passionin ja Foodin muodostama uusi kokonaisuus tulee omana tytäryhtiönään osaksi Restamax Oyj -konsernia. Uuden yhtiön osakkaana aloittaa Jouko Sipponen.

Passion Food & Bar, Jyväskylä
Kauppalaispiha 3
Avajaiset: tiedotetaan myöhemmin
Ikäraja K-18

Lisätiedot:
Juuso Puustinen, ravintolapäällikkö, Passion Food & Bar, puh. +358 45 633 5901
Markku Virtanen, toimitusjohtaja, Restamax Oyj, puh +358 40 083 6477

Jakelu:
STT Info
Keskeiset tiedotusvälineet
www.restamax.fi
www.ravintola.fi