Hollywood Bowling & Billiards toi keilauksen, biljardin ja curlingin keskelle Jyväskylää

Restamax Oyj
Mediatiedote 10.11.2015
Julkaisuvapaa: heti

Jyväskylän ydinkeskustaan, entisen Halosen tavaratalon alakertaan Kauppakadulle on avattu uusi Hollywood-henkinen viihdekeskus. Yli 1 500 neliönsä myötä Hollywood Bowling & Billiards tarjoaa kävijöilleen hohtokeilausta, biljardia, snookeria sekä curlingia elokuvaglamouria huokuvissa tiloissa.

Osoitteessa Kauppakatu 37 sijaitseva Hollywood Bowling & Billiards tuo kaupunkiin 11 hohtokeilarataa, 9 poolpöytää, snookerpöydän sekä curlingradan.

– Halusimme tuoda kaupunkiin jotain sellaista, mitä täällä ei ole ennen nähty tai koettu. Nyt keilakenkiä ei enää tarvitse lähteä sovitteleman kauaksi keskustasta, vaan kokonaisvaltainen viihde-elämys löytyy aivan keskeltä kaupunkia, kertoo Poolmax Oy:n toimitusjohtaja Hannu Lahtinen.

Visuaalisesti näyttävät, elokuvamaailman innoittamat tilat on suunnitellut lavastaja Tomppa Kekäläinen.

– Tuomme asiakkaamme ennennäkemättömään ympäristöön, Hollywood-tähtien ympäröimäksi, keskelle tunnettuja elokuvakohtauksia. Puitteet ovat täynnä toinen toisensa jälkeen katseen vangitsevia yksityiskohtia, jotka vievät pelielämyksen ihan uudelle tasolle, Lahtinen kuvailee.

Keilaradoilla ja biljardipöytien ääressä viihtyvät niin harrastelijat ja hauskanpitäjät kuin vähän vakavamminkin lajeihin suhtautuvat. Curlingradan oikeat kivet ja synteettinen jää puolestaan tekevät curlingkokemuksesta aidon – ja ainoan laatuaan koko kaupungissa.

Vauhtia ja viihdettä kaikenikäisille

Hollywood Bowling & Billiardsiin ovat tervetulleita kaikki, lapsista ja nuorista aikuisiin. Iltaisin klo 18 jälkeen voimaan astuu K-18-ikäraja. Pelitilojen lisäksi viihdekeskus tarjoaa myös anniskeluoikeuksin varustellun baarin, Candy King -karkkibaarin sekä pikkupurtavaa ja -suolaista. Asiakaspaikkoja pelimaailmassa on lähes 200.

– Meillä onnistuu peli-illan lisäksi myös vähän isommankin porukan kestitys. Tilauksesta tarjoamme catering-palvelut sekä kabinetin yksityiskäyttöön, johon mahtuu kerralla jopa parinkymmenen henkilön seurue, Lahtinen toteaa.

Hollywood Bowling & Billiards on niin sijainniltaan, puitteiltaan kuin tarjonnaltaan ihanteellinen kohde kaveriporukoiden illanviettojen, tyky- ja virkistäytymispäivien, syntymäpäiväjuhlien, polttareiden ja monien muiden tilaisuuksien järjestämiseen.

– Mikäli vielä pikkujoulusuunnitelmat ovat auki, tässä on kaupungin tuorein, monipuolisin ja varteenotettavin vaihtoehto niiden järjestämiselle, Lahtinen suosittelee.

Hollywood Bowling & Billiards -viihdekeskus työllistää 5–10 henkilöä.

– Näin ollen pelikeskuksella on paitsi jyväskyläläisiä viihdyttävä, toki myös työllistävä vaikutus, sanoo Lahtinen.

Hollywood Bowling & Billiards kuuluu Poolmax Oy:hyn, joka on ravintolayhtiö Restamaxin tytäryhtiö. Ravintolakonsernin omistuksessa on Jyväskylässä ennestään seuraavat ravintolat: London, Club Escape, Stefan’s Steakhouse, Boho & Keittiö, American Diner, Ale Pupi, Passion ja Ruma. Näiden lisäksi konserni avaa tulevana perjantaina 13.11. Väinönkadulle uuden Academy 32 -yökerhon.

Hollywood Bowling & Billiards

Kauppakatu 37, Jyväskylä
www.ravintola.fi/ravintola/hollywood-bowling

Avoinna:
Su–to 15–24
Pe 15–02
La 12–02

Lisätiedot:
Hannu Lahtinen
Toimitusjohtaja, Poolmax Oy
hannu.lahtinen@ravintola.fi
Puh. +358 40 5134 300

Jakelu:

STT Info
Keskeiset tiedotusvälineet
www.ravintola.fi
www.restamax.fi

Restamax Oyj on vuonna 1996 perustettu suomalainen ravintola-alan konserni, joka tarjoaa myös henkilöstövuokrauspalveluja. Vuonna 2013 ensimmäisenä suomalaisena ravintola-alan toimijana NASDAQ OMX Helsinkiin listautunut pörssiyhtiö on kasvanut voimakkaasti koko historiansa ajan. Konsernin yhtiöihin kuuluu noin 100 seurustelu- ja ruokaravintolaa sekä yökerhoa eri puolilla Suomea. Yhtiön tunnettuja ravintolakonsepteja ovat mm. von Trappe -ravintolat, Bodega Salud, Viihdemaailma Ilona, American Diner, Daddy’s Diner, Stefan’s Steakhouse sekä Galaxie- ja Space Bowling & Billiards -viihdekeskukset. Restamax Oyj:n palveluksessa työskentelee sesongista riippuen 900-1100 henkilöä, vuoden 2014 liikevaihto oli 86,7 miljoonaa euroa ja käyttökate 12,0 miljoonaa euroa. 

Restamax-yrityssivut: www.restamax.fi, Restamax-kuluttajasivut: www.ravintola.fi