Suositut Daddy’s Diner ja The Grill -ravintolat avattu Lappeenrantaan IsoKristiina-kauppakeskukseen

Restamax Oyj
Mediatiedote 7.5.2015
Julkaisuvapaa: heti

Lappeenrannan IsoKristiina-kauppakeskukseen on avattu amerikkalaiselle ruoalle kunniaa tekevä Daddy’s Diner sekä laadukkaista pihveistään tunnettu The Grill. Sekä uuden kauppakeskuksen että ravintoloiden avajaisia vietetään tänään torstaina 7.5.

Lappeenrannan IsoKristiinassa pääsee ostosten ohessa herkuttelemaan moneen makuun: perheravintola Daddy’s Diner ja kulinaristin suosikki The Grill on avattu kauppakeskuksen toiseen kerrokseen. Kumpainenkin ravintola soveltuu hyvin ostoskeskuksen yhteyteen monipuolisten menujensa ja tilojensa ansiosta. The Grilliin mahtuu samanaikaisesti 100 ja Daddy’s Dineriin 150 ruokailijaa.

Daddy’sin ruokalista pohjaa tuttuihin amerikkalaisiin klassikoihin: mehukkaisiin burgereihin, tuhteihin leipiin, runsaisiin salaatteihin ja suussa sulaviin pirtelöihin. The Grill puolestaan tarjoilee maukkaita eurooppalaisia makuja kuten pihvejä, kalaruokia ja erilaisia tapaksia. Kahden ravintolan kokonaisuudessa ravintolapäällikkönä aloittava Niina Vehviläinen odottaa avajaisia innolla.

– Liikekeskukseen tulee paljon erilaisia myymälöitä ja halusimmekin valita kokonaisuuteen ravintolat, joissa on sekä tunnelma kohdillaan että annoksissa valinnanvaraa. IsoKristiinaa on luonnehdittu tyylikkääksi, laadukkaaksi ja urbaaniksi kauppojen keskittymäksi ja molemmat ravintolat sopivat kyseiseen kuvaukseen erinomaisesti, Vehviläinen sanoo.

Liiketoimintajohtaja Eero Ahon mukaan kyseiset ravintolatulokkaat uudistavat Lappeenrannan ravintolakirjoa isommassakin mittakaavassa.

– Daddy’s Diner tuo kaupunkiin kokonaan uuden konseptin: ruokatuotteiltaan, sisustukseltaan ja tyyliltään ei löydy vastaavanlaista paikkaa. Samoin The Grillin kaltaiselle illallisravintolalle löytyy varmasti kysyntää. Kauppakeskuksen tuntumaan avataan syksymmällä myös elokuva- ja kaupunginteatteri, joiden pre- ja after-illallistarkoitukseen Daddy’s ja The Grill sopivat erinomaisesti, Aho jatkaa.

IsoKristiinan ensimmäisten viikkojen kunniaksi 7.–24.5. molemmissa ravintoloissa on avajaistarjous: Daddy’sissä Classic Cheese Burger hintaan 9,90 € (norm. 11,90 €) ja The Grillissä Bife de Lomo hintaan 23,90 € (150 g, norm. 25,90 €). Daddy’s Dinerissa ja The Grillissä keittiöpäällikkönä aloittaa Jarno Reponen. Molemmat ravintolat ovat osa ravintolakonserni Restamax Oyj:tä.

Daddy’s Diner & The Grill, IsoKristiina

Avoinna: ma–pe 11–21, la 11–18, su 12–18

Kauppakeskus IsoKristiina
Brahenkatu 5, Lappeenranta, www.isokristiina.fi
Avoinna 7.5. alkaen: ma–pe 7.30–21, la 9–18, su 12–18

Lisätiedot:

Niina Vehviläinen, The Grill & Daddy’s Diner, ravintolapäällikkö, puh. +358 50 464 5518
Eero Aho, Restamax Oyj, liiketoimintajohtaja, puh. +358 40 823 6888

Jakelu:
STT Info
Keskeiset tiedotusvälineet
www.restamax.fi
www.ravintola.fi

Restamax Oyj on vuonna 1996 perustettu suomalainen ravintola-alan konserni, joka tarjoaa myös henkilöstövuokrauspalveluja. Vuonna 2013 ensimmäisenä suomalaisena ravintola-alan toimijana NASDAQ OMX Helsinkiin listautunut pörssiyhtiö on kasvanut voimakkaasti koko historiansa ajan. Konsernin yhtiöihin kuuluu noin 100 seurustelu- ja ruokaravintolaa sekä yökerhoa eri puolilla Suomea. Yhtiön tunnettuja ravintolakonsepteja ovat mm. von Trappe -ravintolat, Bodega Salud, Viihdemaailma Ilona, American Diner, Daddy’s Diner, Stefan’s Steakhouse sekä Galaxie- ja Space Bowling & Billiards -viihdekeskukset. Restamax Oyj:n palveluksessa työskentelee sesongista riippuen 900-1100 henkilöä, vuoden 2014 liikevaihto oli 86,7 miljoonaa euroa ja käyttökate 12,0 miljoonaa euroa. 

Restamax-yrityssivut: www.restamax.fi, Restamax-kuluttajasivut: www.ravintola.fi