Kaislan kesä täynnä kovan luokan esiintyjiä – ohjelmistossa jatkavat suositut Mustalahden juhannus, Guitarfest sekä Venetsialaiset

Restamax Oyj
Mediatiedote 2.5.2017
Julkaisuvapaa: heti

Tampereella Mustalahden satamassa sijaitsevan ravintola Kaislan tulevasta kesäohjelmistosta löytyy liuta Suomen artistitaivaan tähtiä, tanssikansan suosikkeja ja kitaramusiikin kuumia nimiä. Vappuna ovensa avanneen ravintolan tapahtumakesä starttaa kesäkuun puolivälissä Kake Randelinilla, ja ohjelmaa riittää suven loppumetreille saakka.

Kesän suosikkikeikkapaikan artistikattaukseen tulevat lukeutumaan muun muassa Pariisin Kevät, Agents, A. Aallon Rytmiorkesteri sekä Ile Kallio Big Rock Band. Tilojaan remontoinut ravintola lisäsi viime kesäksi asiakaspaikkoja sekä myyntipisteitä, ja uudistetun terassin todettiin palvelevan asiakkaita entistä paremmin. Myös laajennettu musiikkitarjonta sai hyvän vastaanoton.

– Asiakkaat ovat kiitelleet monipuolista artistitarjontaa, josta löytyy jokaiselle jotain. Siksi päätimme tänäkin vuonna panostaa kattavaan ohjelmaan, kertoo Mustalahden ohjelmavastaava Louie So.

Keikkakesän avausviikonlopun lauantaina 17.6. esiintyy laulaja-lauluntekijä Pauli Hanhiniemi. Viikon päästä jatketaan Mustalahden juhannuksella, jota vietetään tuttuun tapaan perinteisten lavatanssien merkeissä 23.–24.6. Kaksipäiväistä juhannustapahtumaa tähdittävät Tommi Soidinmäki orkestereineen ja Mikko Mäkeläinen & Myrskylyhty. Kesäkuu päättyy rockabilly-meininkiin, kun lavalle nousevat 30.6. pitkän linjan rockbändit Melrose ja Francine.

Lomakansaa liikutetaan ahkerasti heinä–elokuussa

Kaislan heinäkuun ohjelmiston käynnistää lauantaina 1.7. Jarkko Martikainen. Jokaviikonloppuisten keikkojen lisäksi Kaislassa kajahtaa heinäkuussa myös viikon varrella, kun Sir Elwood Duo esiintyy keskiviikkona 12.7., Egotrippi torstaina 13.7. ja Maarit & Sami Hurmerinta Duo torstaina 27.7. Loppukuusta lavalla nähdään melodisesta Manse-rockistaan tunnettu Kaseva sekä Miljoonasade ja Happoradio.

Elokuun kattaus on myös monipuolinen – keikkatarjontaa löytyy alkukuun Santa Cruzista, Jussista ja Ressusta ja Atomirotasta kitaravirtuoosit yhteen kokoavaan Mustalahden Guitarfestiin lauantaina 19.8. ja Laura Voutilaiseen perjantaina 25.8. Jo kolmannen kerran järjestettävät Mustalahden Venetsialaiset päättävät kesän näyttävästi lauantaina 26.8.

– Kaislan omat Venetsialaiset ovat löytäneet paikkansa niin kaupunkilaisten kuin mökkeilijöiden loppukesän ohjelmassa. Mustalahti on upea paikka järjestää tapahtumia, ja uskon vahvasti, että laadukkaan esiintyjäkattauksen ja toimivan palvelukokonaisuuden yhdistelmä pitää Mustalahden kesän menopaikkojen kuningassarjassa tulevaisuudessakin, So päättää.

Kaislan kattava äitienpäivä-buffet tarjoillaan sunnuntaina 14.5. klo 12, 14.30 ja 17. Tutustu Mustalahden koko ohjelmistoon täältä.

Ennakkoliput: www.ticketmaster.fi

Ravintola Kaisla ja Mustalahden tapahtumasatama kuuluvat Restamax-konserniin.

Lisätiedot:
Louie So, ohjelmavastaava / osakas, Tampereen Satamaravintolat Oy, puh. +358 45 678 9628

Mustalahden tapahtumasatama
Paasikiventie 2, Tampere
info@mustalahti.info

Restamax Oyj
 on vuonna 1996 perustettu suomalainen ravintola-alan palveluihin ja henkilöstövuokraukseen erikoistunut konserni. Vuonna 2013 ensimmäisenä suomalaisena ravintolatoimijana NASDAQ OMX Helsinkiin listautunut pörssiyhtiö on kasvanut voimakkaasti koko historiansa ajan. Konsernin yhtiöihin kuuluun noin 120 seurustelu- ja ruokaravintolaa, yökerhoa sekä viihdekeskusta eri puolilla Suomea. Yhtiön tunnettuja ravintolakonsepteja ovat mm. Stefan’s Steakhouse, Viihdemaailma Ilona, Classic American Diner ja Colorado Bar & Grill. Restamax Oyj:n vuoden 2016 liikevaihto oli 130,1 miljoonaa euroa ja käyttökate 19,4 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa työskentelee sesongista riippuen noin 1 100 henkilöä kokoaikaiseksi muutettuna. Restamaxin tytäryhtiö Smile Henkilöstöpalvelut Oy:n henkilöstöpankissa on noin 4 500 työntekijää.

Restamax-yrityssivut: www.restamax.fi, Restamax-kuluttajasivut: www.ravintola.fi, Smile Henkilöstöpalvelut: www.smilepalvelut.fi