Hans Välimäen Säm on aasialaisen ja tamperelaisen keittiön fuusio – Esplanadille avautunut ravintola laajentuu jo kuun lopussa

Restamax Oyj
Mediatiedote 1.8.2017
Julkaisuvapaa: heti

Mitä tapahtuu, kun yhdistetään korealainen, japanilainen, thaimaalainen ja tamperelainen keittiö? Ja pistetään hellan ääreen ranskalaisen keittiön mestarina tunnetuksi tullut Hans Välimäki? Syntyy Säm, moderni aasialaistyylinen baari ja ravintola.

”Säm ei varmaan monen mielestä tuo Helsingin ravintolakenttään mitään valtavan uutta tai järisyttävää. Mutta siinä Sämin haaste piileekin. Olen nimittäin törmännyt usein autenttisuuteen liittyviin kysymyksiin etenkin etnisten keittiöiden kohdalla. Ja joskus se on johtanut melkeinpä suoranaiseen fundamentalismiin siinä mikä on oikein tai väärin. Itse olen tehnyt pitkään ranskalaista keittiötä ja tullut siitä tunnetuksi. Senkin takia Sämissä kaikki on enemmän tai vähemmän joko iloisesti sekaisin tai ainakin rinnakkain”, Välimäki sanoo.

Eilen maanantaina Eteläesplanadi 22:een avautuneen Sämin listalla on sushia, salaattia, ramenia, bunia, phota ja erityisen paljon kasvisruokia. ”Jokainen annos on tehty niin kuin minä haluan sen syödä. Mixinä, jonka tunnelma on kepeä ja maku niin hyvä kuin suinkin vain osaamme tehdä.”

Välimäen ja Restamax Oyj:n kuuluvan Gastromaxin omistama Säm on enemmän baari kuin ravintola. Juoma- ja drinkkilista on laaja. Asiakaspaikkoja sisällä ja ulkona terassilla on yhtä paljon, 60 kummassakin. Baarihintaista, nopeaa ja helposti seurueen kesken jaettavaa ruokaa saa pitkälle iltaan, lähes niin kauan kuin ravintola on auki. ”Olen havaitsevinani muutosta siihen suuntaan, että ihmiset haluavat syödä yhä myöhemmin. Ensin työt, sitten aktiviteetit, sitten illanvietto”, Välimäki sanoo.

Sämin yläkertaan avautuu elokuun loppupuolella Masu. Sen konsepti on osoittautunut menestykseksi Tampereella. ”Meillä on vuosien kuluessa käynyt runsaasti asiakkaita myös pääkaupunkiseudulta ja palaute on ollut enemmän kuin rohkaisevaa. Siksi olemme nyt vihdoin uskaltautuneet konseptimme kanssa myös tänne Helsinkiin”, Välimäki nauraa.

Masun ruokalista on ehtaa fuusio-aasialaista. Tunnelma on kuitenkin hivenen ravintolamaisempi kuin alakerran kepeässä ja rennossa Sämissä. Samoihin aikoihin Masun kanssa kellarikerrokseen avautuu myös tilausravintola. ”Alakerta on suunniteltu pienille porukoille. Siellä voidaan järjestää sushi-kursseja, mutta tilan erikoisuuksia ovat teppanyaki- ja shabu-shabu-pöydät”, Välimäki kertoo.

Teppanyaki on parila, jonka ympärillä asiakkaat istuvat ringissä ja kokki tekee ruokaa heidän silmiensä edessä. Menu päätetään pitkälti saapuvien asiakkaiden mieltymysten mukaan. Shabu-shabu taas on japanilainen fondue. Siinä pöydän keskelle tuodaan iso kiulu kiehuvaa lientä, vaikkapa dashia, sekä vadillinen erilaisia kaloja, äyriäisiä ja kasviksia. Meren herkut kypsennetään kiehuvan kuumassa liemessä, jonka jälkeen ne dipataan erilaisiin maustekastikkeisiin ja syödään. Lopuksi liemeen lisätään vadilla olevat kasvikset ja annostellaan syntynyt keitto kuppeihin. Shabu-shabua saa myös esimerkiksi laadukkaalla wagyu-lihalla.

”Tyyli on vapaa, mutta paidat on syytä pitää päällä. Ainakin alkuillan. Olen törmännyt shabu-shabuun viimeksi Japanissa käydessäni. Ilta oli varsin riehakas ja ruokalaji sopii mielestäni siksi hyvin Suomeenkin!”, Välimäki sanoo.

Sämin aukioloajat:
Ma-to 11-23
Pe 11-00
La 12-00
Su 13-22
(keittiö menee kiinni tunti ennen ravintolan sulkemista)

Lisätiedot, kuva- ja haastattelupyynnöt:
Santtu Parkkonen
0400911130
santtu@mellakkahelsinki.fi

Restamax Oyj on vuonna 1996 perustettu suomalainen ravintola-alan palveluihin ja henkilöstövuokraukseen erikoistunut konserni. Vuonna 2013 ensimmäisenä suomalaisena ravintolatoimijana NASDAQ Helsinkiin listautunut pörssiyhtiö on kasvanut voimakkaasti koko historiansa ajan. Konsernin yhtiöihin kuuluun noin 120 seurustelu- ja ruokaravintolaa, yökerhoa sekä viihdekeskusta eri puolilla Suomea. Yhtiön tunnettuja ravintolakonsepteja ovat mm. Skohan Helsinki, Stefan’s Steakhouse, Viihdemaailma Ilona, Classic American Diner ja Colorado Bar & Grill. Restamax Oyj:n vuoden 2016 liikevaihto oli 130,1 miljoonaa euroa ja käyttökate 19,4 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa työskentelee sesongista riippuen noin 1 100 henkilöä kokoaikaiseksi muutettuna. Restamaxin tytäryhtiö Smile Henkilöstöpalvelut Oy:n henkilöstöpankissa on noin 4 500 työntekijää.

Restamax-yrityssivut: www.restamax.fi, Restamax-kuluttajasivut: www.ravintola.fi, Smile Henkilöstöpalvelut: www.smilepalvelut.fi