Kansainväliset ravintolat

Tavoitteena Pohjois-Euroopan markkinajohtajuus

NoHo Partnersista tuli kansainvälinen ravintolakonserni keväällä 2018, kun ostimme enemmistön suosituista tanskalaisista Cock’s & Cows- sekä The Bird-yhtiöistä. Nyt ravintoloita Tanskassa on noin 20. Vuoden 2019 huhtikuussa laajensimme toimintamme Norjaan ja 15 ravintolaa tuli osaksi portfoliotamme. Vuonna 2023 toimintamme laajentui Sveitsiin, kun hankimme 16 ravintolan Holy Cow! -ketjun. Visiomme on olla Pohjois-Euroopan merkittävin ravintolatoimija.

Yrittäjyyttä korostava partnerimalli on keskeinen kilpailuetumme myös kansainvälisillä markkinoilla: sitoutuneiden partnereidemme arvokas paikallistuntemus ja kokemus luovat loistoedellytykset menestyksellemme eri toiminta-alueilla.

Pohjois-Eurooppa on kasvava ja fragmentoitunut 100 miljardin euron suuruinen markkina, missä näemme valtavasti potentiaalia. Etsimme jatkuvasti uusia partnereita kansainvälisiin ravintolatoimintoihimme. Tarjoamme suuren konsernin taustavoiman ja asiantuntijuuden, jotta yrittäjämme saavat keskittyä innovatiivisten ravintolapalveluiden kehittämiseen ja päivittäisen toiminnan operointiin.

Postkontoret
Norja

Postkontoret

Norja / Norway

At Postkontoret we serve you pizza all day, plenty of good drinks by the glass and bottle, a wide range of cultural offerings from the stage and a good atmosphere.

Lab Skøyen
Norja

Lab Skøyen

Norja / Norway

In a beautiful factory building from 1920, you will find the district's new meeting place.

There are 3 floors with a café and restaurant, pub and sports bar, live stage, meeting and banquet facilities. Our head chef and his Laboratory colleagues have worked out a generous and rustic menu to the delight of young and old.

Pizzeria Luca
Tanska

Pizzeria Luca

Tanska / Denmark

Pizzeria Lucan pizzaherkut syntyvät kärsivällisesti kohotetuista taikinoista ja auringon kypsyttämistä tomaateista roomalaisen pizzamestarin Luca Platanian käsissä. Luca on valittu Italiassa Pohjois-Euroopan parhaaksi pizzeriaksi.

The Dubliner
Norja

The Dubliner

Norja / Norway

Pistäydy tuopille The Dublinerin tunnelmaan! The Dubliner perustettiin 1994 ja nousi nopeasti yhdeksi suosituimmista kohtaamispaikoista kaupungissa. Pubissa pääset maistamaan paikan suosittua Irish coffee -drinkkiä tai laadukasta Fish & Chips -annosta ja nautit rennosta irkkupubin tunnelmasta! Sláinte!

Colonel Mustard
Norja

Colonel Mustard

Norja / Norway

Tämä suosittu gastropubi tarjoilee rakkaudella valmistettua ruokaa, kattavan juomalistan sekä laajan valikoiman lautapelejä. Näiden lisäksi Colonel Mustardissa pääset pöytäcurlingin ja dartsin pariin. Kellarissa viihdyttää ravintolan vaihtelevat tapahtumat sekä komediaklubi. Kaikille kaikkea rennossa ilmapiirissä!

Kulturhuset
Norja

Kulturhuset

Norja / Norway

Norjan aktiivisin ja monipuolisin kulttuurikeskus!
Kolme kerrosta täynnä kahvia, olutta, pelejä, ruokaa ja hauskanpitoa. Kulturhuset tarjoaa tapahtumia ja elämyksiä joka päivä ja viikonloppuisin tunnelmaa luovat vaihtuvat DJ:t. Olutvalikoima on Oslon suurin ja keittiö tarjoilee rehellistä ja laadukasta ruokaa. Kulturhusetin misso on tuoda ihmiset yhteen!

Camping
Tanska

Camping

Norja / Norway • Tanska / Denmark

Minigolfia ja meininkiä, hauskaa tunnelmaa, virvokkeita ja maukasta purtavaa.
Campingin tunnelman löydät Oslosta, Trondheimista, Tromsøstä ja Drammenista.

Youngs
Norja

Youngs

Norja / Norway

Youngsin yläkerta tarjoilee monipuolisesti väittelyitä, luentoja, ruokaa ja drinkkejä DJ:n tahdittaessa tunnelmaa viikonloppuisin. Alakerrasta löydät vaihtuvia klubeja, keikkoja, näyttelyitä ja tapahtumia sekä ulkotilan lämpimille ilmoille. Youngs on Oslon uusi, iso olohuone kaupungin ytimessä.

Grisen
Norja

Grisen

Norja / Norway

Baari, kahvila, ravintola ja kohtaamispaikka Torshovissa, Oslossa. Grisen tarjoaa tilat oleskeluun, syömiseen ja juomiseen niin lämpimille säille kuin viimaa vastaan. Tilava ulkotila kutsuu palvelun äärelle lämpiminä kuukausina ja taas viileimmillä ilmoilla sisältä löytyy leppoisat loossit ja tietenkin maukasta ruokaa sekä raikkaita virvokkeita. Tervetuloa!

The Bird
Tanska

The Bird

Tanska / Denmark

Ensimmäinen The Bird & The Churchkey oli avaushetkellään vuonna 2013 Pohjoismaiden ensimmäinen gin toniciin keskittyvä baari. Kööpenhaminasta löytyvien The Bird -pubien valikoima kattaa nykyisin jopa 780 giniä. Lue lisää täältä.

Cock’s & Cows
Tanska

Cock’s & Cows

Tanska / Denmark

Vuodesta 2010 toiminut tanskalainen baarin ja ravintolan yhdistävä konsepti, jonka premium-burgerit ovat pokanneet lukuisia palkintoja vuosien varrella. Cock’s & Cows -ravintoloita on Kööpenhaminassa kahdeksan, joista viimeisin avattiin Kastrupin lentokentälle kesällä 2018. Tutustu lisää täältä.

Näemme Pohjois-Euroopan 100 miljardin euron suuruisessa ravintolamarkkinassa valtavasti potentiaalia.