Hyppää sisältöön
Pörssitiedotteet

Restamax Oyj: RESTAMAXIN TYTÄRYHTIÖ SMILE HENKILÖSTÖPALVELUT LAAJENTAA TOIMINTAANSA OSTAMALLA OSAKE-ENEMMISTÖN HUIPPU HENKILÖSTÖPALVELUT OY:STÄ

Restamax Oyj PÖRSSITIEDOTE 11.9.2014 klo 10.00 RESTAMAXIN TYTÄRYHTIÖ SMILE HENKILÖSTÖPALVELUT LAAJENTAA TOIMINTAANSA OSTAMALLA OSAKE-ENEMMISTÖN HUIPPU HENKILÖSTÖPALVELUT OY:STÄ Restamax-konsernin alakonserni
henkilöstöpalveluliiketoimintaa harjoittava Smile Henkilöstöpalvelut Oy ostaa 75 prosenttia pääosin Kuopion alueella toimivasta Huippu Henkilöstöpalvelut Oy:stä. Kaupan kohteen omistusoikeus siirtyy 15.9.2014. Kaupan seurauksena Restamax-konserniin siirtyy 43 500 kappaletta emoyhtiön osakkeita. Huippu Henkilöstöpalvelut Oy:n toimitusjohtaja Marko Melamies jatkaa yhtiön toimitusjohtajana ja vähemmistöosakkaana. - Yrityskauppa tukee vahvasti Restamaxin strategista laajentumista henkilöstövuokraustoimialalle. Huippu Henkilöstöpalvelut on merkittävä alueellinen toimija Kuopion seudulla. Kaupan myötä saamme konserniimme arvokasta toimialaosaamista
jonka avulla lähteä kehittämään henkilöstöpalveluliiketoimintaamme
kertoo Restamax Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Timo Laine. Yrityskaupan kokonaiskauppahinta on 0
5 miljoonaa euroa lisättynä ostettavien osakkeiden osuudella yhtiön sijoitusten ja vaihtuvien vastaavien yhteismäärän ja vieraan pääoman erotuksella 31.8.2014. Lisäksi yrityskauppaan liittyy 0
1 miljoonan euron lisäkauppahintaerä
joka maksetaan 31.12.2016
mikäli tietyt lisäkauppahinnan ehdot täyttyvät. Kauppahinta maksetaan rahana. Kauppahinnasta noin 0
5 miljoonaa euroa maksetaan kaupan kohteen omistusoikeuden siirtymispäivänä 15.9.2014. Lopullinen kauppahinta määräytyy välitilinpäätöksen 31.8.2014 perusteella viimeistään 31.12.2014
johon mennessä myös osuus yhtiön tilinpäätöksen 31.8.2014 varojen ja velkojen erotuksesta maksetaan myyjille. Yrityskauppa rahoitetaan pankkirahoituksella Restamax Oyj:n nykyisten rahoituslimiittien puitteissa. Huippu Henkilöstöpalvelut Oy on vuonna 2010 perustettu ravintola-
kahvila-
tapahtuma- ja järjestyksenvalvontahenkilöstöön erikoistunut henkilöstövuokrausyritys
jonka asiakkaista pääosa toimii ravintola-alalla. Yhtiön 31.12.2013 päättyneen tilikauden liikevaihto oli noin 3
1 miljoonaa euroa
käyttökate noin 0
2 miljoonaa euroa ja tilikauden tulos noin 0
2 miljoonaa euroa. Kuluvan tilikauden liikevaihto ajalla 1.1.-31.7.2014 oli 1
9 miljoonaa euroa ja käyttökate noin 0
1 miljoonaa euroa. Restamax-konsernin osuus kuluvan tilikauden liikevaihdosta on noin 35 prosenttia. Myyjinä osakekaupassa ovat Mika Niemi
Tero Lahtinen ja Mika Hämäläinen
kukin kolmanneksen osuudella. Myyjistä osa kuuluu Restamax Oyj:n lähipiiriin
jonka perusteella yrityskauppa on luonteeltaan lähipiirikauppa. Kaupassa Restamaxille siirtyvät omat osakkeet Huippu Henkilöstöpalvelut Oy omistaa 43 500 kappaletta Restamax Oyj:n osakkeita
jotka osakekaupan myötä siirtyvät Restamax-konserniin. Lisätiedot: Timo Laine
Restamax Oyj
hallituksen puheenjohtaja
puh. +358 400 626 064 Jarno Suominen
Restamax Oyj
talousjohtaja
puh. +358 40 721 5655 Jakelu: NASDAQ OMX Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet www.restamax.fi Restamax Oyj on vuonna 1996 perustettu suomalainen ravintola-alan konserni
joka tarjoaa myös henkilöstövuokrauspalveluja. Vuonna 2013 ensimmäisenä suomalaisena ravintola-alan toimijana NASDAQ OMX Helsinkiin listautunut pörssiyhtiö on kasvanut voimakkaasti koko historiansa ajan. Konsernin yhtiöihin kuuluu yli 80 seurustelu- ja ruokaravintolaa sekä yökerhoa eri puolilla Suomea. Yhtiön tunnettuja ravintolakonsepteja ovat mm. Gringos Locos
Bodega Salud
Viihdemaailma Ilona
American Diner
Daddy's Diner
Stefan's Steakhouse ja Wayne's Coffee Suomi. Restamax Oyj:n palveluksessa työskentelee noin 900 henkilöä
vuoden 2013 pro forma -liikevaihto oli 87
0 miljoonaa euroa ja käyttökate 13
3 miljoonaa euroa. Restamax-yrityssivut: www.restamax.fi
Restamax-kuluttajasivut: www.ravintola.fi