19.8.2014
Pörssitiedotteet

Restamax Oyj: SAMI ASIKAINEN RESTAMAXIN TYTÄRYHTIÖN SMILE HENKILÖSTÖPALVELUT OY:N TOIMITUSJOHTAJAKSI











Restamax Oyj

PÖRSSITIEDOTE 19.08.2014 klo 10.00

SAMI ASIKAINEN RESTAMAXIN TYTÄRYHTIÖN SMILE HENKILÖSTÖPALVELUT OY:N TOIMITUSJOHTAJAKSI


Sami Asikainen on kutsuttu Restamax Oyj:n tytäryhtiön Smile Henkilöstöpalvelut Oy:n toimitusjohtajaksi ja osakkaaksi 1.10.2014 alkaen.

Asikainen siirtyy tehtävään Wulff Oy:n toimitusjohtajan tehtävästä. Aikaisemmin Asikainen on toiminut muun muassa Oy Hartwall Ab:n myyntijohtajana.

- Smile Henkilöstöpalvelut Oy:n tavoitteena on kasvaa ja kehittää toimintaa itsenäisenä yhtiönä Restamax-konsernissa. Yhtiö hakee kasvua laajentamalla palvelutarjontaansa nykyasiakkaille. Kasvua haetaan myös uusilta toimialoilta ja yrityskaupoilla. Asikaisen valinta tehtävään tukee vahvasti konsernimme kasvustrategiaa, toteaa Restamaxin hallituksen puheenjohtaja Timo Laine.

- Lähden innolla kehittämään yhtiön toimintaa yhdessä asiakkaiden ja henkilöstön kanssa. Henkilöstövuokraustoimialan näkymät ovat varsin lupaavat, ja osaavalle ja motivoituneelle työvoimalle on aina kysyntää. Molemminpuolinen joustavuus työsuhteessa on sekä työnantajan että työntekijän etu. Henkilöstövuokraus vastaa etenkin nuorten muuttuviin työtarpeisiin, sanoo Asikainen.

Asikainen on kuulunut Restamax Oyj:n hallitukseen vuodesta 2013 lähtien.

Lisätietoja:

Timo Laine, hallituksen puheenjohtaja, Restamax Oyj, puh. 0400 626 064

Jakelu
:

NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.restamax.fi

Restamax Oyj on vuonna 1996 perustettu suomalainen ravintola-alan konserni, joka tarjoaa myös henkilöstövuokrauspalveluja. Vuonna 2013 ensimmäisenä suomalaisena ravintola-alan toimijana NASDAQ OMX Helsinkiin listautunut pörssiyhtiö on kasvanut voimakkaasti koko historiansa ajan. Konsernin yhtiöihin kuuluu yli 80 seurustelu- ja ruokaravintolaa sekä yökerhoa eri puolilla Suomea. Yhtiön tunnettuja ravintolakonsepteja ovat mm. Gringos Locos, Bodega Salud, Viihdemaailma Ilona, Classic American Diner, Daddy's Diner, Stefan's Steakhouse ja Wayne's Coffee Suomi. Restamax Oyj:n palveluksessa työskentelee noin 900 henkilöä, vuoden 2013 pro forma -liikevaihto oli 87,0 miljoonaa euroa ja käyttökate 13,3 miljoonaa euroa.

Restamax-yrityssivut: www.restamax.fi, Restamax-kuluttajasivut: www.ravintola.fi