Hyppää sisältöön
Pörssitiedotteet

NoHo Partnersin maaliskuun 2021 liikevaihto oli noin 4,2 miljoonaa euroa

NoHo Partners Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.4.2021 klo 15.00 NoHo Partnersin maaliskuun 2021 liikevaihto oli noin 4
2 miljoonaa euroa NoHo Partners Oyj:n maaliskuun 2021 liikevaihto oli noin 4
2 miljoonaa euroa
joka vastaa noin 20 prosenttia vuoden 2019 vastaavan ajanjakson liikevaihdosta. Liikevaihdosta lähes puolet muodostui maaliskuun ensimmäisen viikon myynnistä ravintoloiden ollessa auki Suomessa ja loput 47 ravintolan take away -myynnistä. NoHo Partnersin toimitusjohtaja Aku Vikström:”Maaliskuussa voimaan tulleen ravintolasulun myötä noin 200 ravintolaamme oli suljettuina
ja jatkoimme työntekijöidemme lomautuksia. Nopeilla toimilla ja yhteistyössä henkilökuntamme kanssa pystyimme minimoimaan sulkutilan negatiiviset vaikutukset. Liiketoiminnan alasajosta johtuen maaliskuun liiketoiminnan operatiivinen kassavirta jäi selkeästi negatiiviseksi
mutta arviomme mukaan osa tästä palautuu Suomen valtion vielä käsittelyssä olevien korvausten myötä. Näin ollen
maaliskuun ja ensimmäisen kvartaalin lopulliset tulokset pystymme arvioimaan vasta myöhemmin. Likviditeettimme olemme turvanneet ajamalla burn raten mahdollisimman alas
kun samalla valmistaudumme liiketoimintamme vaiheittaiseen avaamiseen toukokuun alusta alkaen. Koska liiketoimintaympäristömme on edelleen epävakaa ja valtiovallan päätöksenteko vaikeasti ennustettavaa
olemme varautuneet myös tilanteen mahdolliseen pitkittymiseen muun muassa myymällä osan Eezy-omistustamme ja vahvistamalla kassatilannettamme.” Huhtikuun 2021 liikevaihdon kehityksestä yhtiö tulee raportoimaan tammi–maaliskuun 2021 osavuosikatsauksen yhteydessä 11.5.2021. Lisätietoja: Aku Vikström
toimitusjohtaja
NoHo Partners Oyj
puh. +358 50 576 1609 Jarno Suominen
varatoimitusjohtaja
toimitusjohtajan sijainen
NoHo Partners Oyj
puh. +358 40 721 5655 Jakelu: Nasdaq Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet www.noho.fiNoHo Partners Oyj on vuonna 1996 perustettu suomalainen ravintola-alan palveluihin erikoistunut konserni. Vuonna 2013 ensimmäisenä suomalaisena ravintolatoimijana NASDAQ Helsinkiin listautunut pörssiyhtiö on kasvanut voimakkaasti koko historiansa ajan. Konsernin yhtiöihin kuuluu noin 250 ravintolaa Suomessa
Tanskassa ja Norjassa. Yhtiön tunnettuja ravintolakonsepteja ovat mm. Elite
Savoy
Teatteri
Yes Yes Yes
Stefan’s Steakhouse
Palace
Löyly
Hanko Sushi
Friends & Brgrs ja Cock’s & Cows. Konserni työllistää sesongista riippuen noin 2 100 henkilöä kokoaikaiseksi muutettuna. Yhtiön visiona on olla Pohjois-Euroopan merkittävin ravintolayhtiö. www.noho.fi